No niin,

eli ihan testimielessä kirjottelen nyt tämän ensimmäisen merkinnän. Tarkoitus tulevaisuudessa olisi kirjotella opiskelijaelämästä, joka on ah niin ihanaa ja hulvatonta, että harva arvaa ja loputkin pieleen. Tietty myös kaksi karvaista kaveria värittää jonkun veraan tätä minun eloani ja niistäkin saatan kirjoittaa aina silloin tällöin. 

Jotain sivistävää ja jännästi avartavaa saatan tänne raapustaa sitten kun lähden vaihtoon ensi vuoden syksynä (mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan). Yritän myös höystää juttuja kuvilla, mutta toistaiseksi hieman heikolla, kun digikamra sanoi yhteistyö- ja avunantosopimuksensa irti joku aika sitten.

Eli näillä näppäimillä mennään.